VAKIOVUOROT
Nimenhuuto-sovelluksen kautta harrastajamme näkevät kaikki harjoitusvuoronsa, ja ilmoittautuvat aina etukäteen niihin. Harjoituksista osa Torniossa ja osa Kemissä. Vakiovuorot Putaan Liikuntahallilla ja Tervahallilla. Huomioithan jo aloittamista harkitessasi, että Nimenhuudon käyttö on PAKOLLISTA, ja kaikissa lajeissamme osa harjoituksista voi olla ulkona, myös talvella. Harjoituksissa ja leireillä myös kuvataan usein, ja julkaistaan kuvia ja videoita harjoituksista mm. Instagramissa ja Facebookissa.
KEVÄTKAUSI 1.2.-1.8.
SYYSKAUSI 1.8.-1.2.
SYKSYN 2023 treenivuorot. Kauden aikana voidaan aina tehdä joitakin hienosäätöjä tarpeen mukaan.
Fight Club-treenit sisältyvät kaikkien lajien treenimaksuihin!
HUOM! Harjoitusmaksuja ei hyvitetä mahdollisista rajoituksista/suosituksista tai muista kaupungista johtuvista muutoksista tai treenivuorojen peruuntumisista. Vietämme myös jonkin verran lomia samoihin aikoihin kuin koulut, eli syysloma, jonkinlainen joululoma, hiihtoloma jne. Kesäkaudella meillä on lyhyehkö (n. 2-3 vko) loma. Aika usein “lomien” aikana kuitenkin järjestetään jonkun verran ekstratreenejä.
Erillisiä ns. “Peruskursseja” emme pääsääntöisesti järjestä aikuisten ryhmiin. Aikuisten karateen ja Junnukarateen voi tulla ilmaiseksi kokeilemaan kerran. Huomioi kuitenkin että kokeilusta pitää AINA sopia etukäteen, treeneihin EI voi vain tulla omin päin !
Ironman Kickboxing, Krav Maga ja Defendo vaativat erillisen perehdytyksen, jotta voi sujuvasti tulla mukaan treeneihin. (poikkeuksena riittävän lajitaustan omaavat, mutta tällöinkin pitää AINA sopia asiasta etukäteen!)
Kaikissa tapauksissa: Täytä ilmoittautumislomake niin asiat etenee.
KARATE maksuvaihtoehtoina käteinen, tilisiirto (nro löytyy alempaa), Smartum Saldo, Eazybreak, tai ePassi. Aloittaessasi kauden loppupuolella, voit mahdollisesti saada sovitellun treenimaksun.
HUOM! Smartum, Eazybreak & ePassi -> Kyokushinkai Tornio ry ! HUOM! Työnantajan sponsoroimat maksutavat ovat henkilökohtaisia, eli VAIN aikuisten treenimaksut niillä, EI voi maksaa junnujen maksuja näillä !
DEFENDO,KRAV MAGA, KICKBOXING: Maksuvaihtoehtoina käteinen, mobiilimaksut, pankki- tai luottokorttimaksu, tilisiirto, Smartum saldo, ePassi, Eazybreak, Edenred. Emme ota enää vastaan fyysisiä Smartum-seteleitä!
Aloittaessasi kauden loppupuolella, voit saada sovitellun treenimaksun. HUOM! Smartum & ePassi -> Fighters Club Finland ! Defendossa ja Krav Magassa 16v. alaikäraja, Kickboxingissa ja Kyokushin Karatessa 14v.
(Tapauskohtaisesti voidaan harkinnan mukaan poiketa ikärajoista). Ajankohtainen Kausimaksu on suoritettava ennen yleisiin treeneihin osallistumista !
Harjoittelemme Kyokushinkai Tornio ry:n ja Shinkyokushinkai Finland:in alaisuudessa. Sitoudut noudattamaan yhdistyksen sääntöjä ja periaatteita (Katso molempia yhdistyksiä koskevat säännöt kuvassa alempana) jos meillä harjoittelet. Näiden rikkomisesta on Aina seuraamuksia koskien harjoittelua kanssamme, olet jäsen tai et.
Huomioithan että seura/yhdistys ei vakuuta harrastajiaan, vaan jokainen harrastaa omalla vastuullaan ja vastaa itse omista tarpeellisista vakuutuksista!
Yksi vaihtoehto on hankkia Defendo-lisenssi, joka sisältää vakuutuksen.
Vastuuvetäjä, yhdistyksen pj.
Kim Stålfors
P. 044-5000 256
kim@fightersclub.fi
Yhdistyksen osoite
Kyokushinkai Tornio ry , Shinkyokushinkai Finland ry
Pirkkiönkatu 9 A 8
95420 Tornio
karate@fightersclub.fi
Pankkiyhteys KARATE
Osuuspankki
Saaja: Kyokushinkai Tornio ry
IBAN: FI19 5475 0020 1473 72
Pankkiyhteys DEFENDO, KICKBOXING, KUNTOPOTKIS, KRAV MAGA
Osuuspankki
Saaja: Fighters Club Finland
IBAN: FI64 5710 8320 0256 98
KYOKUSHINKAI TORNIO RY:n säännöt, joita kaikki Kyokushinkai Tornion / Fighters Club Finland:in / Shinkyokushinkai Finland:in harjoituksiin osallistuvat sitoutuvat noudattamaan:
TREENIPAIKAT:
TORNIO: Putaan Liikuntahallin tatami, Viidankatu 20. Sama sisäänkäynti kuin uimahalliin.
KEMI: Tervahallin tatami. Tervaharjunkatu, Kemi. Prismaa vastapäätä.